blog featured image
Vuosi 2020 oli lievästi sanottuna mullistava. Sen myötä useimmat yritykset joutuivat kohtaamaan odottamattomia haasteita ja mukauttamaan toimintaansa ”uuden normaalin” mukaiseksi.

Mitkä asiat ovat rekrytoinnin kannalta tärkeitä vuonna 2021? Siitä otamme selvää tässä blogitekstissä. Pandemia leimasi vahvasti viime vuotta, ja se tulee todennäköisesti myös jättämään jälkensä edessä olevaan vuoteen 2021.

Muun muassa ravintola-, matkailu- ja kaupan alat ovat kärsineet ennennäkemättömällä tavalla, ja moni työntekijä on joutunut lomautetuksi. Ylen artikkelissa haastatellun työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisäsen mukaan syyskuussa 2020 työttömien työnhakijoiden määrä oli 60 000 - 80 000 enemmän kuin mitä normaalitilanteessa olisi. (Lähde: Yle)

Toisaalta esimerkiksi verkkokaupat, terveydenhuoltoala sekä logistiikka-ala, ovat kohdanneet täysin erilaisen todellisuuden, jossa kysyntä talenteille kasvoi räjähdysmäisesti.

Kukaan ei olisi osannut odottaa vuoden 2020 tapahtumia, ja siksi myös alkaneen vuoden tapahtumia on vähintäänkin yhtä vaikeaa ennustaa. Tässä kuitenkin osa-alueita, jotka tulevat meidän mukaamme olemaan tärkeitä rekrytoinnissa vuonna 2021:

Muuttuva maailma sysää nopeampaan digitalisaatioon

Robert Halfin tutkimuksen mukaan 38 prosenttia rekrytoivista esimiehistä ympäri maailmaa lisäsi uusien digitaalisten työkalujen käyttöä vuonna 2020.

Korona on vauhdittanut yritysten digitalisointiprosesseja – vuosia kestävä kehitystyö supistui äkkiä  muutamaan kuukauteen.

Digitalisoimalla osia rekrytointiprosessista yritys voi luoda vahvemman hakijakokemuksen. Näin se onnistuu:

  • Tee hakemisesta helppoa: Potential Parksin tutkimuksen mukan 37-55 % hakijoista jättää hakulomakkeen täyttämisen kesken! Tämä tarkoittaa sitä, että epäselvä tai monivaiheinen hakulomake karsii pois liudan potentiaalisia hakijoita.
  • Ole videohaastatteluiden ammattilainen. Onnistunut videohaastattelu sujuu yhtä luontevasti kuin kasvokkain tehty haastattelu. Siksi tekniikan täytyy toimia ja kommunikaation on oltava selkeää ja ammattimaista. On myös vaihtoehtoja aikaa vieville videopuheluille, kuten etukäteen nauhoitetut kysymykset ja hakijan vastaukset.
  • Allekirjoita työsopimukset digitaalisesti. Se paitsi säästää aikaa, mutta myös lyhentää time-to-hirea ja keskittää yhteystiedot samaan paikkaan.

Vinkki! Tutustu Out of Office -sarjaamme, joka on täynnä vinkkejä positiivisen hakijakokemuksen luomiseen myös etänä.

Sisäinen liikkuvuus ja rekrytointi

Rekrytointi on kallista – ei mitään uutta auringon alla. Pandemia on kuitenkin sulkenut monen yrityksen rahahanat ja pakottanut lopettamaan rekrytoinnit jopa kokonaan. Uusia osaajia etsitään nyt sisäisesti, nykyisten työntekijöiden keskuudesta. LinkedInin mukaan sisäinen henkilöstön liikkuvuus tehtävästä toiseen onkin lisääntynyt 20 prosenttia korona-ajan alusta lähtien.

Sisäisestä rekrytoinnista povataan suurta trendiä tulevan vuoden aikana, ja syystä:

  • Sisäinen hakija tuntee yrityksen ja alan.
  • Hakijat ja työntekijät kokevat, että yritys tarjoaa mielenkiintoisia ura- ja etenemismahdollisuuksia.
  • Pienempi riski virherekrytoinneille.
  • Sisäinen hakija voidaan vapauttaa koeajasta ja uuteen työpaikkaan integroitumiseen liittyvästä epävarmuudesta.

Vinkki! Haluatko taata onnistuneet sisäiset rekrytoinnit? Lue lisää aiheesta täältä.

rekrytointi-vuonna-2021

Tekoäly

Rekrytoijat tulevat vuonna 2021 ottamaan aiempaa innokkaammin tekoälyn omakseen.

Monet suuryritykset ovat ottaneet suuria harppauksia AI-rekrytoinnin saralla. McDonalds on yhteistyössä Amazonin Alexan kanssa luonut helpon tapan hakea töitä ääniohjauksen avulla. Hakeminen on helppoa aloittaa kertomalla pääpiirteet virtuaaliassistentille, minkä jälkeen hakemustekstin voi viimeistellä verkossa. Ruotsissa TNG on kehittänyt yhteistyössä Furhat Roboticsin kanssa maailman ensimmäisen ennakkoluulottoman rekrytointirobotin.

Kaikilla yrityksillä ei tietenkään ole resursseja moisiin hankkeisiin, mutta edistyneempien teknologioiden lisäksi löytyy yksinkertaisempia askelia, joita jokainen yritys voi ottaa rekrytointien digitalisoimiseksi tekoälyn avulla.

Tässä on muutama helposti lähestyttävä asia, joka voidaan automatisoida yrityksenne tarpeisiin sopivan rekrytointityökalun avulla:

  • Automatisoidut työpaikkailmoitukset sosiaalisessa mediassa
  • Työsopimusten hallinnointi digitaalisesti
  • Datan keskittäminen
  • Hakijapalautteen automaattinen kerääminen

Tekoälyn hyödyntäminen ei tarkoita kahvia tarjoilevaa ja hakupapereita lajittelevaa robottia, joka surisee toimiston käytävillä. Kyse on useimmiten prosessien digitalisoinnista ja automatisoinnista. Tekoäly on jo osa arkipäiväämme, tiedostimme sitä tai emme.

Autenttinen ja empaattinen työnantajabrändi

Yhä useampi organisaatio on havahtunut tarpeeseen rakentaa aito ja uskottava työnantajabrändi. Nykypäivän työnhakijat välittävät vähemmän puhtaasti materiaalisista puolista (palkka, edut jne.), kun taas yrityksen arvot ja asema yhteiskunnassa painavat raskaammin vaakakupissa. Aikana, jona asiakkaat ja työnhakijat ovat todennäköisesti samaa ryhmää, on tärkeää rakentaa autenttista (työnantaja)brändiä:

  • Vastaa aina kritiikkiin ja palautteeseen
  • Rakenna vahva urasivu, joka kertoo yrityksenne arvoista
  • Luo yhteisöllisyyttä ja läpinäkyvyyttä organisaation sisällä, sillä se välittyy myös ulospäin

Positiivinen työnantajabrändi vähentää henkilöstön vaihtuvuutta jopa 28 %:lla, vähentää rekrytointikustannuksia 50 %:lla sekä auttaa löytämään 50 % enemmän oikeat kompetenssit omaavia ehdokkaita. (Lähde: LinkedIn, Employer Brand Statistics)


Rekrytoijan on ajateltava hakijakokemusta koko rekrytointiprosessin ajan. Hakulomakkeen täyttämisen tulisi onnistua vaivattomasti, lisäksi hakijoiden kysymyksiin voidaan vastata nopeasti esimerkiksi chatbotin avulla. Näiden lisäksi rekrytoijan on kyettävä olemaan joustava ja pyrittävä jatkuvasti sopeutumaan uusiin tilanteisiin, haasteisiin ja tavoitteisiin.

Myös rekrytointi pehmeiden taitojen perusteella sekä osallistava ja monimuotoinen rekrytointi tulee olemaan jatkossakin tärkeää.

Tämän artikkelin myötä toivotamme menestyksekästä uutta vuotta 2021!